Tekstit

Minimalistinen vaatekaappi - motivaatiota elämäntapamuutokseen?

Kuva
Olen viime aikoina ollut todella, sanotaanko vaikka tylsistynyt omaan vaatekaappiini ja sen sisältöön. Mikään ei sovi yhteen, käyttämättömiä vaatteita, joita säästää ajatuksella "kyllä tätä voi vielä tarvita" ja suurin osa vielä väärän kokoisia. Viime aikoina vaatteiden ostaminenkaan ei ole kiinnostanut, koska yleensä juuri mikään ei omasta mielestä sovi päälle. Innostuinkin sitten luomaan itselleni suunnitelman tälläiseen capsule wardrobe -tyyliseen vaatekokoelmaan. Olen aina ollut kiinnostunut minimalismista ja koen aina olevani hitusen onnellisempi, kun saan vähennettyä turhaa sälää elämästäni ja säilytettyä oikeasti vain tarpeelliset asiat ja esineet. Olisi ihanaa, jos vaatekaapissa olisi vain tarvittavat vaatekappaleet ja kaikki olisi sellaisia, joiden kohdalla ei tarvitse miettiä haluaako oikeasti pukea sen päälle. Aloin sitten selailemaan Pinterestista muiden tekemiä kollaaseja ja googlailin ohjeita erilaisista blogeista. Lopputuloksen näette yllä. Kuvat ovat e

Tästä se taas lähtee...

Kuva
Nyt on blogin ulkoasua uudistettu ja tekstihistoria tyhjennetty. Uusi alku, jos nyt niin voi sanoa. Ei ensimmäinen, mutta ehkä tällä kertaa se viimeinen. Monta kertaa on tyhjältä alustalta lähdetty, mutta mun mielestä ihminen saa aloittaa alusta niin monta kertaa kuin haluaa - kunhan ei luovuta. Yrittänyttä ei laiteta ja yritysten kertoja ei lasketa, vai mitä? Kävin verikokeissa väsymykseni vuoksi, mutta kaikki oli ihan hyvin. Ainoastaan kokonaiskolesteroli oli todella matalalla ja valkosolut hieman koholla, mutta ilmeisesti ei kuitenkaan mitenkään hälyyttävää tai toimenpiteitä vaativaa. Lääkäri epäili väsymyksen syyksi hormonitoiminnan sekoittumista, sillä söin todella monta erilaista antibiottikuuria viime kesän lopussa ja syksyn aikana. Puheli myös, että kyse voi olla vain yleisestä alakulosta/masennusjaksosta, eikä mistään fyysisestä. Kun aloin asiaa miettimään, tajusin että ehkä nyt on ollut kaikenlaista mielialaa kuormittavaa elämässä ja väsymys on vain oire siitä yrit